Saarna Tuomasmessussa 6.6.2010

Pyynikin seurakunnan vt. kirkkoherra Ari Rantavaara

”Kaikki tai ei mitään”

Lk. 16:19-31 

Miksi kristityt puhuvat niin paljon  taivaasta? Tätä ihmetteli eräs toimittaja hiljattain. Erityisesti häntä oli mietityttänyt virret ja muut hengelliset laulut, missä kerrotaan taivaan ihanuudesta. Mikä se taivas lopulta on, mikä siellä kristittyä ihmistä odotti, miksi sinne pääsyä virsisanoittajat niin kovasti toivovat?

Toimittaja päätteli, että vastaus täytyy löytyä sanasta ”onni”. Jokainen ihminen haluaa olla onnellinen, siis siitä täytyy olla kyse myös taivaassa. Onnen maasta, jonne sydän jo tässä ajassa kaipaa.

Minulla oli rippikouluikäisenä erittäin hyvä ystävä, jonka kanssa usein pohdimme niin sanotusti syntyjä syviä. Tämän ystäväni koti oli uskonnollinen, hänen vanhempansa ja sisaruksensa olivat hyvässä mielessä hyvin hurskaita kristittyjä. Ystäväni oli myös musikaalisesti erittäin lahjakas. Muistan kuinka hän erään kerran pohti taivasta, sitä mikä meitä siellä kerran odottaa. Hän oli samalla hieman huolissaan. Ilmestyskirjasta hän oli lukenut, kuinka taivaassa lauletaan riemulaulua Jumalalle ikuisesti. Kuinka ihmeessä me jaksamme tehdä sitä – ikuisesti?

Tästä ystävästäni tuli muuten aikuisena ammattimuusikko, tunnettu säveltäjä ja lauluntekijä. Hänenkin lauluissaan kerrotaan paljon taivaasta.

Me kysymme tänä iltana täällä Tuomasmessussa: onko tarkoitus, että kristitty elää vain tuonpuoleisuutta varten? Onko tarkoitus, että kristityn elämässä kaikki tähtää parempaan tulevaisuuteen taivaassa, että tämä maanpäällinen elämämme on vain välttämätön, lyhyt ja väliaikainen vaihe,  jonka pääasiallisin merkitys on kaikin tavoin valmistautua siihen, mikä meitä odottaa iankaikkisuudessa?

Taivas tuntuu olevan meille kristityille se ykköspaikka. Siitä me puhumme, siitä me laulamme. Mutta saako siis kristitty iloita tästä elämästä? Vai onko sellainen kristitty huono tai erehtynyt, joka yrittää tehdä maallisesta elämästään mahdollisimman tyydyttävän, ehkä jopa onnellisen ja rikkaan?

Nyt on esitetty paljon kysymyksiä. Lienee aika miettiä niihin joitakin vastauksiakin. Mitä mieltä vaikkapa Jeesus oli näistä asioista.

Ajatellaanpa hetki Jeesusta hänen maallisen vaelluksensa ajalta. Kompastuiko hän kävellessään kiviin ja puun juuriin siksi, että hänen katseensa oli suunnattu niin tiiviisti ylöspäin, kohti Taivaallista Isäänsä?

Emme me tällaista Jeesusta tunne. Me tunnemme Jeesuksen, joka ryhtyi ensiksi maallisen isänsä jalanjälkiä seuraten rakentajaksi. Raamattu ei meille kerro sen tarkemmin, millainen rakentaja hän oli. Mutta minä ainakin mielelläni uskon, että hän oli hyvä ammattimies. Teki työnsä ahkerasti ja tunnollisesti. Siihen asti, kunnes hänen lopullisen kutsumuksensa aika tuli.

Entä Jeesuksen puheet ja opetukset sitten, kun niiden aika koitti? Hän puhui paljon Jumalan valtakunnasta, se on totta. Mutta viittasiko hän sillä johonkin, mikä odottaa tuonpuoleisessa? Ei, hän opetti: ”Jumalan valtakunta on teidän keskellänne”.

Jeesuksen opetus oli pääosin hyvin maanläheistä. Ajatellaan vaikkapa hänen vertauksiaan. Lähes aina ne puhuivat kuulijoiden arkielämästä, siitä minkä keskellä ihmiset elivät omaa elämäänsä.

Tämän päivän evankeliumiteksti onkin siis itse asiassa aika poikkeavaa opetusta Jeesuksen suusta. Siinä viitataan siihen, mikä ihmistä odottaa tuonpuoleisessa.

On kuitenkin syytä huomata, että tuo kertomus Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä ei sekään ole varsinaiselta sanomaltaan kuvaus kuoleman jälkeisestä elämästä.

Jeesus lainaa vanhaa juutalaista tuonelakäsitystä, jonka mukaan tuonelassa, eräänlaisessa kuoleman jälkeisessä välitilassa, on eri osastoja vanhurskaille ja väärille.

Tuon kertomuksen kärki osoittaa kuitenkin muualle, ei niinkään tuonelan eri osastoihin. Opetuksen ydin on siinä, mitä nämä kaksi henkilöä, Lasarus ja rikas mies, saivat kokea maanpäällisen elämänsä aikana.

Vääryys ja epäoikeudenmukaisuus oli alkanut Lasaruksen kohdalla tässä ajassa. Mitä ilmeisimmin rikas mies oli elänyt vain itseään ajatellen, vain omasta hyvinvoinnistaan ja yltäkylläisyydestään huolehtien ja siitä nauttien.

Lasarus puolestaan oli onneton, jota kukaan ei huomannut eikä auttanut. Hän sai elää kurjuudessa olematta kuitenkaan itse syyllinen kurjuuteensa.

Toinen merkittävä opetus, missä Jeesus viittaa kuoleman jälkeisiin tapahtumiin, on kuvaus viimeisestä tuomiosta. Mihinkä liittyykään se painavin seikka, minkä perusteella Jumalan edessä olevat ihmiset on jaettu vasemmalla ja oikealla puolella seisoviin? Se tulee lähelle Lasaruksen ja rikkaan miehen kokemuksia.

Se liittyy Jeesuksen sanoihin, kun hän toteaa oikealla puolella odottaville: ”Te saatte periä valtakunnan, koska te annoitte minulle ruokaa, kun olin nälkäinen, te annoitte minulle juotavaa, kun olin janoinen, te otitte minut luokseni kun olin koditon.”

Mitä siis Jeesus ajatteli elämästä, joka meille on annettu elettäväksi tässä ajassa? Antoiko hän omalla elämällään ja opetuksillaan meille sellaisen esimerkin, että keskittykää pelkästään tulevaan onneen ja autuuteen, mikä teitä taivaassa kerran odottaa ja unohtakaa elämänne tässä ajassa.

Jos me Jeesusta tässä asiassa tahdomme kuulla, meidän on todettava, että näin hän ei opettanut.

Jeesus tahtoo, että me elämme tässä ajassa mahdollisimman onnellisen ja tasapainoisen elämän. Meillä on lupa pyrkiä onnelliseen ja rikkaaseen elämään jo nyt, ei vasta taivaassa. Ei ole synti eikä rikos pyrkiä järjestämään oma elämä siten, kuin se kulloinkin, siinä elämäntilanteessa missä olemmekin, parhaimmalta tuntuu ja vaikuttaa.

Tällainen elämänfilosofia sopii varmasti useimpiin elämänkatsomuksiin ja uskontoihinkin. Jeesus toi siihen kuitenkin tärkeän ja ainutlaatuisen ulottuvuuden, josta evankeliumin rikas mies meitä muistuttaa.

Mikä oli tuon rikkaan miehen synti? Missä hän teki elämänsä pahimman virheen? Se ei ollut hänen rikkaudessaan sinänsä, vaan se liittyi siihen, että hän ei huomioinut lähellään kurjuudessa elävää lähimmäistä. Hän eli tietoisesti oman elämänsä epäoikeudenmukaisella asenteella. Siksi hänelle Jeesus joutuu kerran sanomaan: ”Mene pois minun luotani. Minun oli nälkä, mutta sinä et antanut minulle ruokaa, minun oli jano, mutta sinä et antanut minulle juotavaa, minä olin koditon, mutta sinä et ottanut minua luokseni”.

Tänään on Tuomasmessussa todettu: ”Kaikki tai ei mitään”. Se on hyvin sanottu, kaikki tai ei mitään on ajatus, mihin kätkeytyy paljon.

Itse lisäisin siihen vielä pari sanaa: ”Kaikki tai ei mitään – niin taivaassa kuin maan päälläkin.”

Meillä on lupa elää tätä ajallista elämäämme siten, että voimme siitä iloita ja nauttia, kunhan muistamme tehdä sen oikeudenmukaisella tavalla, epäitsekkäästi, huomaten lähellämme elävä ihminen.

Entä sitten kerran taivaassa, ratki taivaassa, missä autuus määrätön, kuten virressä laulamme?

Me saamme kristittyinä periä kerran kaiken taivaassa sen tähden, että Kristus on kuollut meidän puolestamme ja sovittanut syntimme Jumalan edessä.

Tämän uskon varassa, Kristukseen luottaen ja turvaten on hyvä jatkaa täysipainoista elämää kristittynä – jo tässä ajassa.